Miika Nousiaisen romaani Vadelmavenepakolainen (2009) kertoo suomalaisesta miehestä, joka haluaisi olla ruotsalainen. Mikko Virtanen on elänyt koko ikänsä kahden maan välissä. Hän on kuin ruotsinlaiva, joka seilaa Suomen ja Ruotsin välillä ilman ankkuria, joka pitäisi hänet paikoillaan. Suomeen hän ei halua jäädä, mutta Ruotsiin hän ei pääse. Niinpä Mikko Virtanen joutuu maksamaan kovan hinnan ruotsalaistumisestaan. Ja kuten lähes aina, rikollinen jää kiinni, koska valehdella ei saa.
Kirja oli todella outo. Monet ovat kehuneet sitä, joten ajattelin sen olevankin hyvä, mutta Mikko Virtasen tarina ei iskenyt minuun. Kirjan päähenkilön päähänpinttymä on niin omalaatuinen, että on todellisuudessa vaikea uskoa kenenkään murhaavan ihmisiä kansallisuuden takia. Virtanen jopa menee asumaan jouluksi ruotsalaisperheen kotiin isäntäväen ollessa lomamatkalla Thaimaassa. Jokainen Virtasen tekemä liike ruotsalaistumisensa eteen on niin yliampuva, että kirja on kokonaisuudessaan täysin järjetön.
Tavallaan en edes ymmärrä mitä Nousiainen yrittää kirjallaan sanoa. Mikä on suomalaisuuden syvin olemus, kun Virtanen yrittää siitä niin kovasti päästä eroon. Käyttääkö Nousiainen Virtasen tarinaa vain vertauksena esimerkiksi transsukupuolisten taistelusta muuttaa sukupuoltaan? Kenties kansalaisuus on metafora? Jokainen varmasti käy omat kamppailunsa elämänsä aikana, mutta tuskin kansallisuus on niin iso asia kenellekkään, että sen vuoksi on valmis menemään vaikka vankilaan. Toki monet monet suomalaiset pitävät jollakin tapaa nolona sitä, että ovat suomalaisia. Sysipimeää alkoholisoitunutta kansaa. Näille suomalaisille esimerkiksi suomenruotsalaiset ovat "bättre folk", suomalaisten parempi puolisko. Itsekin tunnen suomalaisen henkilön, joka yrittää hieman liiankin kovasti unohtaa, miten suomea puhutaan ja muuttaa itsensä suomenruotsalaiseksi. Hänen epäonnekseen Vadelmavenepakolainen kertoo, että oman kansallisuustaustansa muuttaminen käy varsin vaikeaksi.
Ehkäpä Nousiaisen romaani onkin satiirinen näpäytys suomalaisten ruotsi-ihannointia ja suomenruotsalaisfantasiaa kohtaan. Haluaako Miika Nousiainen olla ikiaikaisen Suomi-Ruotsi -maaottelun tuomari, joka viheltää pelin poikki? Virtanenkin palaa lopulta kotijoukkueensa vaihtopenkille Niuvanniemen vankilaan. Viimeisenä tekonaan Ruotsissa hän päästää Mikael Anderssonin vapaaksi ja aloittaa taas elämänsä Mikko Virtasena. "Katson viimeisen kerran selliä, jossa ehdi viettää monta mukavaa kuukautta. Sinne jää ainoastaan kerrossänky ja pöytä. Ja patteri. Patteri jossa lukee Får ej täckas. Ei saa peittää. Otan tussin ja vedän ruotsinkielisen tekstin yli."
Kokonaisuutena Vadelmavenepakolainen jättää lukijalleen enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Jokainen lukija varmasti tulkitsee Virtasen tarinan omalla tavallaan, oli se sitten metaforinen tai ei. Virtasen kansallisuusseikkailu päättyy kuitenkin siihen, että on sittenkin ihan ok olla suomalainen. Ottakoon tästä sitten oppia jokainen ruotsalaisuutta ihannoiva härmäläinen.
